Vapaaehtoistoiminnasta saa hyvän mielen itselleen ja saa hyvää kokemusta, joka on arvokasta tässä vaiheessa uraa.  Tästä saa yhtä paljon itselle kuin antaa muille, se on se paras asia.

Vares-verkoston logosuunnittelukilpailun syksyllä 2013 voittanut Mika Hautamäki rohkaisee vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneita tarttumaan kykyjään vastaavaan tilaisuuteen.

”Siitä saa enemmän hyötyä kuin mitä välttämättä osaa ajatella.”
Tällä hetkellä 26 -vuotias Mika  on valmistunut taiteiden maisteriksi graafisen suunnittelun linjalta.

Voitettuaan logokilpailun hän innostui vapaaehtoistoiminnasta. Erityistä kynnystä toiminnan aloittamiseen ei ollut, koska hän koki jo olevansa sisällä VARES-verkostossa. Graafisen ilmeen suunnittelu on pitkäjänteistä työtä, jossa jatkuvuus on etu

Suunnitteluprosessi alkaa Vares-verkoston antamasta tehtävänannosta ja tiedustelusta, pystyykö Hautamäki tekemään tehtävän muiden asioidensa ohessa. Myöntävän vastauksen jälkeen hän selvittää kysellen millaiseen käyttöön graafinen tuote tulee, mikä on sen kohderyhmä, mitä sillä halutaan viestiä jne.

Toinen mieluinen vapaaehtoistehtävä Mikalla on musikanttina esiintyminen. Hän laulaa ja soittaa kitaraa. Ajatus siitä, että kaikilla on mahdollisuus nähdä ja kuulla elävää musiikkia mahdollistuu vapaaehtoistoiminnan kautta.

Tästä saa yhtä paljon itselle kuin antaa muille, se on se paras asia.

Hautamäki kertoo saaneensa onnistumisen tunteita. Se, että jo opiskelijana pääsi tekemään oikeasti toteutettavia suunnittelutöitä, oli kova juttu. Erityisesti logokilpailun voitto ja myöhemmin banderollin suunnittelu lämmittävät hänen mieltään.

Luovaksi ja tehokkaaksi itseään luonnehtiva Mika Hautamäki toteaa, että vapaaehtoistehtäviä on monenlaisia samoin kuin myös vapaaehtoisia.

Teksti osittain muunneltuna Yrjö Tuohino


Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn

Muokattu viimeksi: 18.12.2018