Toimin AVEK-ystävänä

 

AVEK-ystävä toiminta on lähellä sydäntäni, kertoo maaliskuusta 2013 alkaen vapaaehtoisena toiminut Susanna Niemelä.

Hän selventää Avek-toiminnan olevan ikäihmisille tarkoitettua ystävätoimintaa. AVEK-ystävä käy ikäihmisen luona kotona esimerkiksi juttelemassa tai ulkoilukaverina. Ystävä voi käydä vaikka erilaisissa tilaisuuksissa yhdessä vanhuksen kanssa riippuen tämän fyysisestä kunnosta, innostuksesta ja kiinnostuksesta.

”Mitään erityisosaamista AVEK ei tarvitse, hän voi toimia ystävänä ihan omin tiedoin ja taidoin. Itselläni on ystävänä 84-vuotias ikäihminen. Käyn hänen luonaan kerran viikossa, yleensä vain juttelemassa ja piristämässä päivää.”

Ulospäin suuntautuneeksi, empaattiseksi, hyväksi kuuntelijaksi ja rauhalliseksi itseään luonnehtiva 48-vuotias Niemelä kertoo, että jokainen AVEK tekee toimintaa oman jaksamisensa ja oman elämänsä puitteissa. Toiset Avekit käyvät vanhuksen luona joka viikko ja toiset kerran kuussa.

Ystävätoiminta ei aiheuta kuluja vapaaehtoiselle, koska matkakorvauksetkin maksetaan.

”Jos ikäihminen haluaa mennä AVEKin kanssa esimerkiksi teatteriin tai muuhun maksulliseen tilaisuuteen, niin hän maksaa kulut molemmista”, Niemelä kertoo.

 

Niemelä toimii useissa vapaaehtoitehtävissä

Avek-ystävätoiminta on yksi Niemelän monista vapaaehtoistehtävistä. Lista on kunnioitettavan pitkä: kokemuskouluttaja, Tules-yhteyshenkilö, kädentaidon ohjaaja, hallituksen jäsen, kahden eri instanssin kuntosaliohjaaja, istumatanssin ohjaaja, kouluttaja, mielikuvajumpan ja porinapiirin vetäjä, elävä kirja, kuntosaliohjaaja ja hakemusten täytön avustaja.

Jossain vaiheessa minulle tuli tunne, että haluan jakaa omaa osaamistani ja tietämystäni eteenpäin. Halusin myös kuulua johonkin yhteisöön ja siksi lähdin vapaaehtoistoimintaan mukaan. Aloitin AVEK-ystävänä, mutta sitten toimintani laajeni ja laajeni oman osaamiseni myötä.

Hän kokee saavansa paljon vapaaehtoistyöstä ja sanookin sen olevan energiaa antava voima.

”Se auttaa minua jaksamaan, laittaa minut liikkeelle, antaa uusia ystäviä ja auttaa minua näkemään maailmaa usealta eri kantilta. Lisäksi  se tuo elämääni sisältöä ja iloa.”

Niemelä kuvailee itseään vapaaehtoisena innokkaaksi, mutta maltilliseksi. Ja hän osaa sanoa ”ei” ja kertoa mielipiteensä.

”Olen hyvä kuuntelija, kärsivällinen ja ystävällinen. Mielelläni opastan ihmisiä, ja olen ryhmänohjaajana lempeä, mutta jämäkkä. Annan tietotaitoni suurella sydämellä muiden käyttöön.”

Vapaaehtoistyö on kehittänyt häntä ihmisenä, ja hän on myös löytänyt uusia puolia itsestään.

”Vapaaehtoistyö on muuttanut minua ehkä vieläkin kärsivällisemmäksi mitä olin aiemmin. Olen huomannut, että minulla löytyy voimavaroja todella monenlaiseen asiaan. Olen tullut rohkeammaksi ja myös oppinut paljon itsestäni. Minusta on tullut energinen, ulospäin suuntautuva ja itsevarma ihminen”, Susanna Niemelä kertoo.

Teksti: Yrjö Tuohino


Muokattu viimeksi: 23.05.2019