Liikuta minua -päivä innostaa ikääntyviä

Liikuta minua –päivää on vietetty Kukan päivänä 13.5. vuodesta 2009. Idean  erityisesti ikääntyvien liikuttamisesta  toteutti Vuolle Setlementin vapaaehtoistoiminnan verkosto VARES. Nykyisin kampanjapäivän aikana lukuisat opiskelijaryhmät, vapaaehtoiset, työyhteisöjen jäsenet ja oppilaat vierailevat ja liikuttavat ikääntyviä ja järjestävät tapahtumia. Päivä on odotettu puolin ja toisin. Lämpimiä kohtaamisia tapahtuu sukupolvien ja eri kulttuurien välillä. Moni saa kaipaamansa kipinän ryhtyä vapaaehtoiseksi.

 

Ihka ensimmäinen Ikuisten nuorten disko liikuttaa Oulussa

Tänä keväänä Ikuiset nuoret kokoontuvat Kulttuurikeskus Valveen Valvesaliin diskoilemaan.
Menosta huolehtii DJ Ossi.  Tule yksin, kaksin tai vaikka vapaaehtoisen kanssa.  Diskoillaan yhdessä.

Lue lisää Diskosta.

 

Liikuta minua-päivänä 13.5. liikutetaan erityisesti ikääntyneitä

Kampanjan aikana yli 50 paria yhdistetään, osa jo vuosia yhteistyötä tehneenä kampanjapäivän tiimoilta. Parit, esimerkiksi koululuokka ja ikääntyneiden palvelukotiyksikkö, järjestävät yhteistyössä oman liikuttavan tempauksen tai toimintapäivän sisällä tai ulkona. Yhteinen liikuttava tapahtuma voi olla esimerkiksi ulkoilu yhdessä tai yhteinen virkistävä tapahtuma lauluesityksineen.

 

Tehdään yhdessä liikuttava päivä!

 

 


Muokattu viimeksi: 21.05.2019