Kanssakulkija ruoka-avunsaajalle

Suoritus ajankohta: 28.2.2019 / Haku päättyy: 31.12.2020 / asioinnissa avustaminen, ruoanlaitto, taloustyöt, ryhmän, kerhon tai leirin avustaminen, ryhmän, kerhon tai leirin ohjaus, tapahtumajärjestely- ja toimitsijatehtävät, tiedotus, viestintä, tukihenkilötoiminta, ulkoilussa avustaminen, ystävätoiminta (ei edellytä vertaisuutta), / Suomen Punainen Risti Oulun piiri

  Tule Ruokaa & Kohtaamisia –hankkeen vapaaehtoiseksi! Ruokaa ja kohtaamisia -hankkeen vapaaehtoisena toimit niiden Punaisen Ristin ruoka-apuun turvautuvien ihmisten tukena ja "kanssakulkijana", jotka kokevat tarvitsevansa ruoka-avun lisäksi muutakin tukea arjessa selviytymiseen.

  • Voit toimia kerhon ohjaajana, tapahtumien järjestäjänä tai ystävänä ruoka-avun saajille
  • Toimintaa on 1-2 kertaa kuukaudessa
  • Toiminnassa pääset kohtaamaan ruoka-avun saajia ja tukemaan heitä ystävätoiminnan kautta
  • Sinut perehdytetään tehtävääsi ja tuetaan siinä jatkossa
  • Saat uusia ystäviä ja mukavaa tekemistä
  • Saat myös hyvän mielen ja auttamisen ilon!
    Hankkeen ryhmät kokoontuvat Oulussa Meri-Toppilassa, Asukastupa Alvarissa ja Kemissä Botnia24h:n tiloissa Mäntylässä joka toinen viikko. Ryhmän vapaaehtoisena pääset olemaan osa mukavaa porukkaa ja järjestämään erilaista toimintaa ruoka-avun saajien toiveiden ja tarpeiden mukaan. Kevään 2019 ryhmäkerrat ja teemat: OULU
  • To 14.3. klo 13     Porinointia ja pannukakkua
  • To 28.3. klo 13     Kävellen kirjastoon
  • To 11.4. klo 13     Digituki
  • To 25.4. klo 13    Taloustorstai
  • To 9.5. klo 13      Tehdään ruokaa EU-kassin sisällöstä
  • To 23.5. klo 13    Retkipäivä
KEMI
  • Ke 27.3. klo 14  Tietovisa ja turinointia
  • Ke 10.4. klo 14  Pääsiäisen pajuaskartelut
  • Ke 24.4. klo 14  Kokataan kasviksista
  • Ke 8.5. klo 14    Kävelylenkki Kiikeliin
  • Ke 22.5. klo 14  Pihapelejä ja muuta mukavaa
Kiinnostuitko? Ota yhteyttä Tiinaan ja ilmoittaudu vapaaehtoiseksi. p. 040 1637622 tai tiina.parkkinen@punainenristi.fi
Voit tehdä sen myös OMA Punainen Risti järjestelmässä, liittymällä siellä Oulun osaston vapaaehtoiseksi ja pyytämällä jäsenyyttä ryhmään Ruokaa ja Kohtaamisia (Oulu)
www.punainenristi.fi/oma

Toiminta-alue

Alue
Pohjois-Pohjanmaa, Lappi,

Kunta
Oulu, Kemi,

Yhteystiedot

Tiina Parkkinen
tiina.parkkinen@punainenristi.fi
040 1637 622
hankesuunnittelija, SPR Oulun piiri

Minkä ikäisten parissa vapaaehtoinen tulee toimimaan

nuoret (13-17 v.), nuoret aikuiset (18-29 v.), aikuiset (30-62 v.), ikäihmiset (63-79 v.),

Toiveet ja edellytykset

Minkä ikäisille tehtävä on tarkoitettu

nuoret aikuiset (18-29 v.), aikuiset (30-62 v.), ikäihmiset (63-79 v.),

Tehtävä soveltuu

Heikosti suomea osaaville, Miehille, Naisille, Nuorille