Vapaaehtoiset juhlivat 10 -vuotiasta VARES -verkostoa

Vapaaehtoistyöllä on valtavan iso merkitys, jota ei voi rahassa mitata,

totesi kansanedustaja Hanna Sarkkinen tuodessaan oman tervehdyksensä eduskunnasta Varesverkoston 10-vuotisjuhliin viime viikon perjantaina.

Juhliin saapunut 180-henkinen juhlayleisö koostui monen eri yhteistyötahon vapaaehtoisista.

Itsekin vapaaehtoistyössä mukana ollut Sarkkinen tiesi omasta kokemuksesta, kuinka vapaaehtoistyö antaa paljon myös auttajalle, eikä pelkästään autettavalle.

Sarkkisen mielestä vapaaehtoistyöllä on julkisia palveluita täydentävä sosiaalinen rooli, jolla voi esimerkiksi lievittää yksinäisyyttä.

– Vapaaehtoistyöllä on tosi iso rooli. Moni asia jäisi tekemättä ja moni olisi yksinäisempi ilman tätä, hän mietti.

Vapaaehtoistyön yhtenä hyvänä puolena hän myös korostaa, että jokainen voi tehdä omaan elämäntilanteeseensa sopivalla tavalla sen verran kuin itse haluaa ja pystyy.

– Porttiteorian mukaan tämä voi johtaa pidempään sitoutumiseen, kansanedustaja muistutti.

Sarkkinen kuitenkin korosti, että vapaaehtoistyöllä ei voida korvata yhteiskunnallisia palveluita.

– Jos itse kokee olevansa yksinäinen, niin voisi lähteä mukaan vapaaehtoiseksi, ja saa samalla itsekin paljon, hän kertoi.

Sarkkinen oli huolissaan nuorempien sukupolvien häviämisestä vapaaehtoistöistä.

– Meidän pitäisi varmistaa, ettei vapaaehtoistyö häviäisi. Naapuriapukin on vapaaehtoistyötä, jota moni ei välttämättä osaa ajatella, että on vapaaehtoistyötä, vaan osa elämää.

Sarkkinen ei pystynyt antamaan vielä vastauksia, miten sote-uudistus tulee vaikuttamaan palveluihin ja järjestöihin tulevaisuudessa.

– Itse lähden siitä, että sote turvaa palvelut, eikä tehtäisi poliittisia lehmänkauppoja. On varmistettava, ettei kukaan putoa palveluiden ulkopuolelle. On löydyttävä rahoitusta, ja sen on oltava sellaista, että jokainen voi osallistua.

– Aktiivimallista on puhuttu myös, että se pitäisi muokata siten, että vapaaehtoistyö luettaisiin siihen. Vapaaehtoistyö antaa osaamista ja kokemusta, pitää ihmisen aktiivisena ja osallistaa ja antaa kokemusta.

Sarkkinen muistutti, että vapaaehtoisten täytyy huolehtia myös itsestään:

– Vapaaehtoisuus voi olla kuluttavaa, on hyvä, että Vares järjestää vuoden aikana jäsenilleen myös muuta tekemistä.

Vapaaehtoistyö luo yhteisöllisyyttä

Juhlissa toi oman tervehdyksensä myös Vuolle Setlementin toiminnanjohtaja Jussi Kemppainen, joka kiitteli vapaaehtoisia tärkeästä työstään Vares-verkostossa.

Hammaslääketiedettä Ouluun muutama vuosi sitten opiskelemaan muuttanut Liisa Puhakka kertoi juhlassa omasta reitistään vapaaehtoistyön pariin. Hän muutti Caritaksen taloon, kun sinne haettiin hyviä tyyppejä asumaan hyvinä naapureina. Hän on viihtynyt Caritaksen talossa.

– Vietämme yhteistä aikaa ja meillä on yhteisiä musiikki-iltoja.

Vuolteen hyvinvointijohtaja Anne Mustakangas-Mäkelä ja Suvi-Maria Saarenpää toivat juhlaan omat terveisensä vuosien varrelta.

Yhdessä tehden syntyy hienoja juttuja. Nyt ehkä tehdään asioita eri tavalla kuin alussa, mutta rahaa ei ole yhtään penniäkään enempää kuin ennenkään

Mustakangas-Mäkelä muistutti.

– Meillä on laadukasta vapaaehtoistyötä, kun saa toimia porukassa muiden kanssa ja että on ohjaajia, jotka antavat omaa aikaansa ja ovat tukena, hän kiitteli.

Suvi-Maria Saarenpää muisteli, että alussa mietittiin, miten eri vapaaehtoistyöntekijät saataisiin yhteen.

¬– Kurssitoiveita tuli joka suunnalta, ja niin syntyi yhteinen peruskoulutus.

– Se oli mahtavaa aikaa, ja ilo ja tekemisen meininki on säilynyt, Saarenpää muisteli.  Hän toivoi, että nuorempikin polvi kasvaisi vapaaehtoisuuteen.


Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn