Varesverkosto (Pohjois-Pohjanmaa)


Näin vapaaehtoisten viikolla on hyvä pysähtyä miettimään vapaaehtoistoiminnan merkityksellisyyttä ja arvoa. Suuri kiitos kuuluu vapaaehtoisillemme, jotka antavat aikaansa yhteiseen hyvään. Vapaaehtoinen voi toimia vertaistukena, latupartiolaisena, luottamushenkilönä, sporttikummina, sotilaskotisisarena tai vaikkapa digijelpparina. Tehtävävalikoima on valtava –käytännössä rajaton. Itsenäisyyspäivä ja joulun aika Lue lisää…


Onnittelut vuoden vapaaehtoisille Lea Grönlundille ja Inka Setälälle ! Onnittelut myös kaikille Pohjois-Pohjanmaan alueelta kampanjassa mukana olleille vapaaehtoisille. Kansalaisareena ry järjestää vuosittain koko Suomea koskevan vuoden vapaaehtoinen kampanjan.  Tällä kertaa voitto osui kahdelle hyvin erilaiselle vapaaehtoiselle.  Inka Setälä toimii tapahtumajärjestäjänä Lue lisää…


Vuoden vapaaehtoinen -ehdokkaita oli tänä vuonna yhteensä 86, kaikkiaan 45:ltä paikkakunnalta. Yleisöäänestyksen perusteella valikoitui kymmenen kärki, joiden joukosta arvovaltainen raati valitsee voittajan. Yleisöäänestyksessä hyväksyttyjä ääniä annettiin 10 414. Vuoden vapaaehtoinen julkistetaan Vapaaehtoisten päivänä Helsingissä 5.12.2019. Kymmenen kärki on aakkostettu kotipaikkakunnan Lue lisää…


Kansalaisareena järjestää vuosittain Vuoden vapaaehtoinen -kilpailun. Tänä vuonna huomasimme ilolla, että 86 ehdokkaan joukossa oli useita nuoria – osa jo vapaaehtoistoiminnan konkareita, osa uusia ajankohtaisten ongelmien aktivoimia kansalaisvaikuttajia. Haluamme tässä blogissa tuoda esiin nuorten osallistumista ja onnistumisia. Tutustu nuoriin vapaaehtoisiin Lue lisää…


Tiedote  julkaisuvapaa   Kynnys ry:n uusi hallitus vuodeksi 2020 on valittu Kynnyksen hallitus on valittu seuraavasti: Puheenjohtajaksi valittiin Leena Ollila. Hallitukseen erovuoroisten jäsenten tilalle valittiin Visa Salojärvi, Ulf Gustafsson ja Sirpa Virtanen. Varalle valittiin: Maija Karhunen, Marko Jääskeläinen ja Reetta Lue lisää…


Hope ry kuuluu Varesverkostoon.  Hopelaiset viettävät 10:ttä toimintavuottaan. Oulun toiminta palkittiin laadukkaasti järjestetystä vapaaehtoistoiminnasta vuoden 2016 kampanjassamme Pohjois-Pohjanmaalla.   Tutustu ja seuraa hopelaisten haastatteluja. Ensimmäisenä haastateltiin Kerttua, joka on toiminut jo 6 vuotta Hopen vapaaehtoisena.  Hope ry toimii lasten ja Lue lisää…


TIEDOTE JULKAISUVAPAA   KynnysKino -festivaali 15.–17.11. Kahdestoista KynnysKINO -elokuvatapahtuma nostaa esiin mm. Kalle Könkkölän ja Stephen Hawkingin elämästä kertovat dokumentit Henki (2002, ohj. Heikki Huttu-Hiltunen) ja Ajan lyhyt historia (1991, ohj. Errol Morris). Ohjelmassa on myös keskustelutilaisuus otsikolla Kalle Könkkölä Lue lisää…


  Kou­lu­vaa­ri Kari Kun­na­ri, 68, saa­puu aa­mul­la hy­vis­sä ajoin Teu­vo Pak­ka­lan kou­lul­le. Hän osal­lis­tuu opet­ta­ja Jaak­ko Lou­ni­lan pi­tä­mäl­le puu­kä­si­työ­tun­nil­le. Jo en­nen tun­nin vi­ral­lis­ta al­ka­mis­ta op­pi­laat al­ka­vat in­nos­tu­nees­ti ky­sel­lä Kun­na­ril­ta tu­le­van tun­nin oh­jel­mas­ta. – Odo­te­taan opet­ta­jan oh­jeis­tus­ta en­nen kuin aloi­te­taan, Kun­na­ri top­puut­te­lee Lue lisää…


Oletko jo ihan kyllästetty eri tuuteista puskevalla tiedolla siitä, miten säilyttää työkykyisyys, miten pysytellä mukana oravanpyörässä, miten sinnitellä kuta kuinkin ehjänä ja kokonaisena jokapäiväisessä työelämän pyörityksessä? Tästä asiasta ei voi kuitenkaan puhua liikaa. Meihin on liki jokaiseen ihan tehdasasetuksena asennettu Lue lisää…


Mitä vapaaehtoistoiminta on? Millaisia tehtäviä on tarjolla? Toisaalta,  mikä olisi sinua kiinnostavaa toimintaa? Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi antaa laajan kuvan vapaaehtoistoiminnasta sosiaali- ja terveysalalla. Kurssilla käydään keskusteluja ja etsitään itselle sopivaa vapaaehtoistoimintaa erilaisten harjoitusten avulla.  Kurssilla vierailee myös vapaaehtoistoiminnan koordinaattoreita sekä vapaaehtoisia Lue lisää…


Yhteensä: 39